AKT:n os 16 eläkeläiset

Sivua päivitetty 7.5..2024

 

Puheenjohtajan tervehdys

Keväinen tervehdys kaikille

Tänään 7.5 kun päivitän verkkosivujamme ulkona tuulee kovaa ja sataa lunta, missä on aurinkoinen ja lämmin kevät, sitä tässä jo odottelen.

Eläkeläisten toukokuun  tapaamisen 6.5 pidimme Käskynkässä. Tapaamisen jälkeen ruokailimme yhdessä. Meitä oli paikalla 23 jäsentä.  Mietimme jo samalla tulevan syksyn ohjelmaa, kokoonnumme syyskuussa  ( ma 2.9 klo 11 ) taas Käskynkkään syksyn ensimmäiseen tapaamiseen, teemme myös ainakin yhden teatterimatkan lähiseudulle ja pikkujoulut tietenkin jouluisen ohjelman ja jouluruokien merkeissä.

Nyt jäämme kesätauolle ja toivon, että jokainen löytää kesälle monenlaista kivaa tekemistä, tapahtumia, matkailua ja läheisten kanssa yhdessäoloa. Levätään myös ja kerätään voimia ja auringonvaloa ja lämpöä pimeneviin syksyn päiviin.

Muistattehan myös ilmoittautua kesäkuun loppuun mennessä kesän päiväretkelle Jyväskylään. Ohjelmassa sisävesiristeily, lounas laivalla ja sitten vielä kesäteatteri esitys Topi Sorsakosken tarina.

 

Muistattehan myös, että kesäkuussa on AKT:n kesäpäivät Jyväskylässä

Toivon kaikille aurinkoisia kevätpäiviä ja hyvää vointia

t. Kari

 

 

KESÄPÄIVÄT JYVÄSKYLÄSSÄ

 

AKT:n kesäpäiviä vietetään Jyväskylässä 15.-16.6. Kesäpäivät avataan lauantaina 15.6. klo 9.30 Hipposhallissa, Kuntoportti 3.

Kilpailupäivä on lauantai 15.6. Kilpailulajeina ovat yleisurheilu, jalkapallo, ajotaito, köydenveto, rantaonginta, tikanheitto ja karaoke.

Ilta- ja pääjuhlaa vietetään lauantaina 15.6 klo 18.00  alkaen Ravintola Trattororia Aukiolla.

Ilmoittautumiset osaston pj Hannulle 26.4 mennessä p.044 591 1237 tai osaston Sp: akt016@elisanet.fi

Tästä lisätietoja kesäpäivistä

ELÄKELÄISTEN PILKIT HIRVELÄSSÄ KE 3.4.2024

Eläkeläisiä kokoontui yhteiseen pilkkipäivään yhteensä n. 20 jäsentä. Sää oli tuulinen ja kolea. Yhteensä kalaa nousi yli 17 kg, pääasiassa saalis oli ahventa ja särkeä. Pilkkipäivän päätteeksi maistui lämmin hernekeitto, voileivät ja grillimakkarat ja päälle pullakahvit. Kiitos kaikille mukanaolleille!

Eläkeläisryhmä keilaamassa 5.3.2024

 

                      

 

 

 

 

 

HUOM!

Näitä AKT:n  tuotteita vielä myytävänä osaston toimistolla

Ammattiosaston toimistonhoitaja Helena jäi 33 työvuoden jälkeen eläkkeelle, muistimme häntä osaston joulukahvien yhteydessä.
Toivotamme Helenalle rentouttavia eläkepäiviä !

 

YHTEISTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

 

Muistakaa ilmoittaa osoitteenmuutoksenne, puhelinnumeronne ja sähköpostiosoitteenne sihteeri Karille k.j.kaikkonen@gmail.com.

Hän lähettää sähköpostilla tiedotteita toiminnasta  ja esitteitä tulevista matkoista ja tapahtumista.

Osaston 016 historiikki

Sodan jälkeen 1944 syksyllä kokoontui  kuopiolaisia autonkuljettajia sekä muita liikenteen parissa työskenteleviä käynnistämään paikallisosastoa.  Osaston nimeksi tuli eri vaiheiden jälkeen Kuopion ja Ympäristön Auto- ja Kuljetusalan Työntekijät Ry. myöhemmin, vuonna 1993, nimi muutettiin AKT:n Kuopion os. 16. Ry.

Osaston jäsenmäärä on kasvanut muutamasta kymmenestä lähes 1500 jäseneen.

Osaston toiminnan alkuaikoina vaikutti maassamme kaksi kilpailevaa autoalan ammattiliittoa mikä vaikeutti sopimusten tekoa sekä edunvalvontaa. Vuoden 1968 aikana kuopiolaiset autoliikenteen osastot yhtyivät.Osaston toimintaan vaikutti voimakkaasti 1970 ja 1980 luvuilla käydyt useat työtaistelut.

 

OSTA HISTORIIKKI ITSELLESI TAI LAHJAKSI !

Kirja on kovakantinen   HINTA 5 €

Kirja noudettavissa toimistolta ma-ti,  p. 044 562 5735